Sisäpiiritieto: Puolustusvoimien logistiikkalaitos on poistanut IntLogia koskevan hankintapäätöksen itseoikaisuna ja keskeyttänyt hankinnan
Summa Defence Oyj Sisäpiiritieto 2.7.2026 klo 17.30
Puolustusvoimien logistiikkalaitos on tehnyt päätöksen poistaa 28.4.2026 tekemänsä hankintapäätöksen, jolla Summa Defence Oyj:n tytäryhtiö IntLog Oy valittiin rauniopelastuskonttien toimittajaksi. Samalla hankintayksikkö on päättänyt keskeyttää hankintamenettelyn ja ilmoittanut käynnistävänsä kilpailutuksen uudelleen korjatulla tarjouspyynnöllä.
Summa Defence tiedotti alkuperäisestä hankintapäätöksestä 29.4.2026 yhtiötiedotteella saatuaan tiedon asiasta. Hankintapäätöksen kokonaisarvo optioineen olisi ollut noin 9,5 miljoonaa euroa. Tästä noin 2,5 miljoonaa euroa liittyi alkuperäisiin hankintamääriin ja noin 7,0 miljoonaa euroa optioihin. Tilaus oli tarkoitus kirjata Summa Defencen vuoden 2026 toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.
Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen päätöksen mukaan itseoikaisu ja hankinnan keskeyttäminen perustuvat tarjouspyynnössä havaittuihin olennaisiin virheisiin, joiden vuoksi hankintamenettelyä ei voida saattaa päätökseen alkuperäisen tarjouspyynnön perusteella.
Summa Defence arvioi parhaillaan päätöksen perusteita sekä käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja. Yhtiö selvittää mahdollisuutta hakea hankintapäätökseen muutosta hankintalaissa säädetyin oikeussuojakeinoin, mukaan lukien hankintaoikaisupyynnöllä ja tarvittaessa valituksella markkinaoikeuteen.
"Pidämme tärkeänä, että julkiset hankinnat toteutetaan hankintalainsäädännön mukaisesti sekä tarjoajien tasapuolisen ja syrjimättömän kohtelun periaatteita noudattaen. Perehdymme huolellisesti päätöksen perusteluihin ja arvioimme niiden pohjalta mahdolliset jatkotoimenpiteet", sanoo Summa Defence Oyj:n toimitusjohtaja Robert Blumberg.
Yhtiö tiedottaa asiasta tarvittaessa lisää.
SUMMA DEFENCE OYJ
Lisätietoja:
Robert Blumberg, toimitusjohtaja
Puhelin: +358 40 839 7408
Sähköposti: [email protected]
Summa Defence lyhyesti
Summa Defence Oyj on suomalainen puolustus- ja turvallisuusteknologiakonserni, jonka missiona on luoda vahva teollinen perusta innovatiivisille puolustus- ja kaksikäyttöön soveltuville pk-yrityksille yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden vahvistamiseksi.
Summa Defence tavoittelee orgaanista ja epäorgaanista kasvua kolmella painopistealueella, jotka ovat meriteknologiat, maateknologiat ja uudet teknologiat. Yhtiön visiona on olla edelläkävijä kokonaisturvallisuuden alalla.
Summa Defence Oyj:n osakkeet noteerataan Nasdaq First North Growth Market -markkinapaikalla Suomessa (SUMMA) ja Ruotsissa (SUMMAS).
Yhtiön hyväksytty neuvonantaja on Augment Partners AB, [email protected], puh. +46 8 604 22 55.