Sisäpiiritieto: Kreate sopinut toimitusjohtaja Timo Vikströmin jättävän tehtävänsä vuoden 2027 loppuun mennessä; uuden toimitusjohtajan haku aloitetaan
22.9.2026 17:00:09 EEST | Kreate Group Oyj | Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
Kreate Group Oyj:n ("Kreate" tai "Yhtiö") hallitus ja toimitusjohtaja Timo Vikström ovat sopineet Vikströmin toimitusjohtajasopimuksen päättämisestä, ja Yhtiö aloittaa uuden konsernitoimitusjohtajan haun. Vikströmin on tarkoitus toimia tehtävässään 31.12.2027 asti. Lisäksi hallitus ja Vikström ovat sopineet muutoksista toimitusjohtajan osakepohjaisissa palkitsemisjärjestelmissä. Muutokset poikkeavat Kreaten vuonna 2025 hyväksytystä ja vuoden 2025 yhtiökokouksen vahvistamasta palkitsemispolitiikasta. Palkitsemispolitiikan mukaisena perusteena poikkeamiselle on toimitusjohtajan vaihdos.
”Timo Vikström on johtanut Kreatea menestyksekkäästi kymmenen vuotta. Sovitun järjestelyn tavoitteena on, että hän jatkaa tehtävässään vuoden 2027 loppuun, mikä mahdollistaa hallitun ja sujuvan toimitusjohtajavaihdoksen. Kreate on kasvanut uuteen kokoluokkaan, ja haemme yhtiölle toimitusjohtajaa, jolla on valmiudet johtaa konsernin seuraavaa kehitysvaihetta ja tukea kasvua Pohjoismaissa”, hallituksen puheenjohtaja Petri Rignell kertoo.
”Kreate on upea yhtiö, ja olen sitoutunut johtamaan Kreatea täysipainoisesti siirtymäkauden ajan ja tukemaan uutta toimitusjohtajaa hänen aloittaessaan. Lähden yhtiöstä omasta aloitteestani. Tämän pestin jälkeen suunnitelmissani on jäädä pois operatiivista johtotehtävistä ja antaa enemmän aikaa henkilökohtaiselle elämälle sekä hallitus- ja asiantuntijatehtäville”, toimitusjohtaja Timo Vikström kertoo.
Muutokset toimitusjohtajan palkitsemisjärjestelmissä
Kreaten hallitus ja Timo Vikström ovat sopineet muutoksista toimitusjohtajan osakepohjaisissa palkitsemisjärjestelmissä niin, että toimitusjohtajaan sovelletaan aikaistettua aikataulua vuosittaisten tulospalkkiosopimusten sekä johdon osakepalkkiojärjestelmän osalta.
Poikkeavia ehtoja sovelletaan vain, jos Vikström toimii tehtävässään 31.12.2027 asti tai jos Yhtiö päättää toimitusjohtajasopimuksen ilman sopimuksessa tarkoitettua purkuperustetta tai vapauttaa hänet tehtävistään ilman, että hän on estynyt hoitamasta niitä. Muilta osin palkitsemisjärjestelmiin sovelletaan niiden kulloinkin voimassa olevia ehtoja.
Lisätietoja toimitusjohtajan palkitsemisesta sekä palkitsemispolitiikasta poikkeamisesta annetaan Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://kreategroup.fi/hallinto/palkitseminen/ sekä Kreaten palkitsemisraportissa vuodelta 2026, joka julkaistaan viikolla 9, 2027.
Kreate Group Oyj
Hallitus
Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, kreategroup.fi
Yhteyshenkilöt
- Petri Rignell, Hallituksen puheenjohtaja, Kreate Group Oyj, +358 40 505 2404, [email protected]
Tietoja julkaisijasta Kreate Group Oyj
Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö toteuttaa sillat, radat, tiet ja tunnelit sekä tarjoaa ratkaisuja ympäristö-, pohja- ja erikoispohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Vaativien kohteiden erikoisosaaja panostaa kokonaisvaltaiseen laatuun ja kustannustehokkuuteen. Konsernin liikevaihto vuonna 2025 oli 315 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 800 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.